http://tinyurl.com/olsadk
http://tinyurl.com/od6u83
http://tinyurl.com/rxwxqv
torstai 28. toukokuuta 2009
Runeberg ja suomalaisuus
6.6. aiheena siis kansallisuus. Muutama ajatelma aiheen liepeiltä, Runebergistä ja suomalaisuudesta:
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Alustus Peter Bürgerin kirjasta Theory of Avantgarde
1) Bürgerin teesi lyhyesti ja yksinkertaistetusti
Porvarillisessa yhteiskunnassa (porvariston tullessa hallitsevaksi luokaksi, markkinatalous) taide eroaa sosiaalisesta elämästä ja kehittyy omaksi autonomiseksi instituutiokseen. Tämän kehityksen päätepisteitä ovat Bürgerin mukaan estetismi ja l’art pour l’art-liike. Kuten eilisessä keskustelussa Teemu Manninen totesi, ongelmallista taiteen eriytymisessä on se, että vaikka taiteen sisällä voitaisiin paljastaa tai sanoa mitä tahansa, sanottu tai paljastettu tulee samalla mitätöidyksi ”pelkkänä taiteena”. Tällöin taiteen esittämä kritiikki ja sen tekemät havainnot jäävät voimattomiksi.
Bürger tulkitsee historiallisen avantgarden (dadaismi, surrealismi, jne.) taiteen itsekritiikiksi ja samaan aikaan vallankumoukselliseksi poliittiseksi pyrkimykseksi yhdistää taide uudelleen sosiaaliseen elämään tai toisin sanoen muuntaa taiteen käytännöt uudenlaiseksi radikaaliksi toiminnaksi. (siis ei realistisen taiteen tavoin kuvata elämää totuudenmukaisesti vaan organisoida taiteen avulla uudelleen todellisen elämän käytännöt) Bürgerin mukaan avantgarde-taide epäonnistuu tässä yrityksessään tullessaan osaksi taideinstituutiota sen sijaan että toimisi tuon instituution purkajana.
Tästä huolimatta avantgardetaide kykenee luomaan uudenlaisen ei-orgaanisen käsityksen taideteoksesta, joka tekee mahdolliseksi uudenlaisen osallistuvan taiteen. Aiemmassa orgaanisessa taiteessa jokainen taideteoksen osa on alisteinen kokonaisuuden rakenteelle. Avantgardeteoksissa kaikki taideteoksen osat ovat periaatteessa itsenäisiä, mikä mahdollistaa myös poliittisten sisältöjen välittämisen vastaanottajille ilman että ne rikkoisivat teoksen orgaanista kokonaisuutta tai joutuisivat alistetuiksi kokonaisuudelle.
2) Muutamia keskeisiä käsitteitä
TAIDE INSTITUUTIO
Irmeli Hautamäen (2007) mukaan Bürger käyttää taideinstituutiota kaksoismerkityksessä. Toisaalta taideinstituutiolla viitataan taiteen organisaatioon, sen tuotannon ehtoihin, tekniikoihin ja taiteen levittämiseen. Toisaalta Bürger viittaa sillä myös vallitsevaan taidekäsitykseen.
AUTONOMIA
Bürger kritisoi kahta tapaa ymmärtää autonomisuuden ”kategoria”: ”taide taiteen vuoksi”- liikkeeseen sisältyvää ajatusta taiteen objektiivisesta autonomisuudesta sekä positivistisen sosiologian ajatusta, että autonomiassa olisi kyse ainoastaan taiteen tekijän subjektiivisesta ideasta ts. ettei taiteen autonomia vastaa mitään todellista. Kumpikaan näistä käsityksistä ei tavoita autonomian käsitteen todellista kompleksisuutta.
Bürgerin mukaan autonomisuus viittaa toisaalta taiteen reaaliseen eriytymiseen ihmiselämän praksiksesta omaksi erityiseksi inhimillisen toiminnan alueekseen. Samaan aikaan käsite kuitenkin estää tunnustamasta tämän kehityskulun sosiaalista määriytymistä. ”Samoin kuin julkisuus taiteen autonomisuus on porvarillisen yhteiskunnan kategoria, joka sekä paljastaa että hämärtää todellisen historiallisen kehityskulun”. Eli toisin sanoen kun koko muu elämä on hyödyn ja välinerationaalisuuden läpitunkemaa, taide näyttäytyy ainoana hyödyttömyyden ja pyyteettömyyden sfäärinä.
Olennaista kuitenkin on, että autonomisuus-kehitykseen yhdistyvä kehitys kohti muodon ja sisällön eriytymistä ja formalismia. Taideteokset menettävät sosiaalisen funktionsa tai toisaalta yksittäiset teokset menettävät poliittisen sisältönsä.
AVANTGARDE TAITEEN ITSEKRITIIKKINÄ JA YRITYKSENÄ PALAUTTAA TAITEEN JA ELÄMÄN YKSEYS
Tämä itsekritiikki edellyttää jo taiteen institutionalisoitumista ja eriytymistä, ja samaan aikaan tekee vasta taiteen institutionalisoitumisen näkyväksi. Avantgarden vaatimus taiteen tulemisesta jälleen käytännölliseksi ei tarkoita että taiteen sisältöjen pitäisi olla sosiaalisesti merkittäviä. Pikemminkin vaatimus kohdistaa huomionsa siihen, miten taide toimii yhteiskunnassa. Avantgarden tavoitteena oli kumota taide toteuttamalla se (aufheben;sublate).
Bürgerin mukaan avantgarden lähtökohtana on estetismiin sisältyvä taiteen erottaminen käytännönelämän välinerationaalisuudesta. Taiteen ja elämän yhdistäminen ei tarkoita sitä, että taide yhdistettäisiin muun elämän hyötyajatteluun vaan että taiteen pyyteetön, esteettinen rationalismi laajennettaisiin elämän käytäntöihin (situationismi). Taiteellinen vallankumous.
EI-ORGAANINEN TAIDETEOS
Vaikka avantgarde ei onnistu poliittisissa pyrkimyksissään, sen vaikutus taidemaailmaan on ollut vallankumouksellinen. Avantgarde liikkeet kumosivat traditionaalisen käsityksen taideteoksesta ja korvasivat sen uudella. Näin ollen pyrkimys tuhota taide instituutiona toteutuu paradoksaalisesti itse teoksessa.
Muutama sananen ei-organisesta taideteostyypistä
Bürger hylkää ideologisina käsitykset, joiden mukaan olemuksellista avantgarden teoksille olisi joko uutuus tai satunnaisuus.(Markkinatalouden logiikka = uutuuden logiikkaa, toisaalta surrealistien objektiivinen sattuma taas ulottaa välinerationaalisuuden sattumankin piiriin).
Sen sijaan hän ottaa lähtökohdakseen Walter Benjaminin allegorian käsitteen (s. 69, engl. editio). Benjamin tarkastelee käsitettä barokin allegorian yhteydessä, mutta Bürger lukee ko. käsitettä teoriana avantgardesta. Montaasi, joka on Bürgerin mukaan avantgarden perusperiaate, on Bürgerin mukaan allegorian laajennus.
Benjamin käsitys allegoriasta
1) Allegoria on olennaisesti fragmentti, ja siten orgaanisen symbolin vastakohta. Allegorian kirjoittaja eristää elämän yhteyksistä ja funktioista jonkin elementin.
2) Fragmentille annetaan (keinotekoinen) merkitys
3) Allegoria ilmaisee melankoliaa. Benjaminin mukaan vastaanottaja kohtaa allegoriassa historian kuolinnaamion.
Bürgerin mukaan edellä mainituista kohdista 1 ja 2 sopivat myös avantgardeen, joka kohtelee materiaaliaan kuolleena/pelkkänä materiaalina eikä pyri luomaan teoksesta orgaanista (hierarkkista) kokonaisuutta.
Hahmotellessaan orgaanisen ja ei-orgaanisen teoksen välistä eroa Bürger viittaa myös Georg Lukacsin erotteluun, jonka mukaan orgaaninen teos esiintyy luonnollisena/luonnon teoksena, kun taas ei-orgaaninen korostaa omaa tehtyyttään, artefaktiluonnettaan. Toinen orgaanista ja ei-orgaanista teosta erotteleva piirre on se, että orgaaninen teos pyrkii kokonaisuuteen, jossa osa alistetaan kokonaisuudelle. Ei-orgaanisessa teoksessa taas teoksen osat ovat autonomisia, tasavertaisia.
Kysymyksiä keskustelun pohjaksi
1. Missä määrin avantgarden pyrkimykset voidaan palauttaa taideinstituution kritiikkiin? Mitä muita pyrkimyksiä esimerkiksi uusavantgardistisilla liikkeillä on/voisi olla?
2. Onko taideinstituution autonomisuus ja irrallisuus ”käytännön elämästä” hyvä vai huono asia?
3. Jos allekirjoitamme kuvitteellisten avantgarde-liikkeiden pyrkimyksen palauttaa taide takaisin elämän yhteyteen, millaisia keinoja taiteen autonomian purkamiseksi voisi olla?
4. Orgaaninen vs. ei-orgaaninen teos? Onko olemassa eettisiä tai poliittisia perusteita jommankumman puolesta?
LÄHTEET
Bürger, Peter: Theory of the Avant-Garde, Theory and History of Literature, Vol. 4, University of Minnesota, 1984.Hautamäki, Irmeli: ”Avantgarden suhde taiteen instituutioihin ja politiikkaan”, teoksessa Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus, Gaudeamus 2007.
Porvarillisessa yhteiskunnassa (porvariston tullessa hallitsevaksi luokaksi, markkinatalous) taide eroaa sosiaalisesta elämästä ja kehittyy omaksi autonomiseksi instituutiokseen. Tämän kehityksen päätepisteitä ovat Bürgerin mukaan estetismi ja l’art pour l’art-liike. Kuten eilisessä keskustelussa Teemu Manninen totesi, ongelmallista taiteen eriytymisessä on se, että vaikka taiteen sisällä voitaisiin paljastaa tai sanoa mitä tahansa, sanottu tai paljastettu tulee samalla mitätöidyksi ”pelkkänä taiteena”. Tällöin taiteen esittämä kritiikki ja sen tekemät havainnot jäävät voimattomiksi.
Bürger tulkitsee historiallisen avantgarden (dadaismi, surrealismi, jne.) taiteen itsekritiikiksi ja samaan aikaan vallankumoukselliseksi poliittiseksi pyrkimykseksi yhdistää taide uudelleen sosiaaliseen elämään tai toisin sanoen muuntaa taiteen käytännöt uudenlaiseksi radikaaliksi toiminnaksi. (siis ei realistisen taiteen tavoin kuvata elämää totuudenmukaisesti vaan organisoida taiteen avulla uudelleen todellisen elämän käytännöt) Bürgerin mukaan avantgarde-taide epäonnistuu tässä yrityksessään tullessaan osaksi taideinstituutiota sen sijaan että toimisi tuon instituution purkajana.
Tästä huolimatta avantgardetaide kykenee luomaan uudenlaisen ei-orgaanisen käsityksen taideteoksesta, joka tekee mahdolliseksi uudenlaisen osallistuvan taiteen. Aiemmassa orgaanisessa taiteessa jokainen taideteoksen osa on alisteinen kokonaisuuden rakenteelle. Avantgardeteoksissa kaikki taideteoksen osat ovat periaatteessa itsenäisiä, mikä mahdollistaa myös poliittisten sisältöjen välittämisen vastaanottajille ilman että ne rikkoisivat teoksen orgaanista kokonaisuutta tai joutuisivat alistetuiksi kokonaisuudelle.
2) Muutamia keskeisiä käsitteitä
TAIDE INSTITUUTIO
Irmeli Hautamäen (2007) mukaan Bürger käyttää taideinstituutiota kaksoismerkityksessä. Toisaalta taideinstituutiolla viitataan taiteen organisaatioon, sen tuotannon ehtoihin, tekniikoihin ja taiteen levittämiseen. Toisaalta Bürger viittaa sillä myös vallitsevaan taidekäsitykseen.
AUTONOMIA
Bürger kritisoi kahta tapaa ymmärtää autonomisuuden ”kategoria”: ”taide taiteen vuoksi”- liikkeeseen sisältyvää ajatusta taiteen objektiivisesta autonomisuudesta sekä positivistisen sosiologian ajatusta, että autonomiassa olisi kyse ainoastaan taiteen tekijän subjektiivisesta ideasta ts. ettei taiteen autonomia vastaa mitään todellista. Kumpikaan näistä käsityksistä ei tavoita autonomian käsitteen todellista kompleksisuutta.
Bürgerin mukaan autonomisuus viittaa toisaalta taiteen reaaliseen eriytymiseen ihmiselämän praksiksesta omaksi erityiseksi inhimillisen toiminnan alueekseen. Samaan aikaan käsite kuitenkin estää tunnustamasta tämän kehityskulun sosiaalista määriytymistä. ”Samoin kuin julkisuus taiteen autonomisuus on porvarillisen yhteiskunnan kategoria, joka sekä paljastaa että hämärtää todellisen historiallisen kehityskulun”. Eli toisin sanoen kun koko muu elämä on hyödyn ja välinerationaalisuuden läpitunkemaa, taide näyttäytyy ainoana hyödyttömyyden ja pyyteettömyyden sfäärinä.
Olennaista kuitenkin on, että autonomisuus-kehitykseen yhdistyvä kehitys kohti muodon ja sisällön eriytymistä ja formalismia. Taideteokset menettävät sosiaalisen funktionsa tai toisaalta yksittäiset teokset menettävät poliittisen sisältönsä.
AVANTGARDE TAITEEN ITSEKRITIIKKINÄ JA YRITYKSENÄ PALAUTTAA TAITEEN JA ELÄMÄN YKSEYS
Tämä itsekritiikki edellyttää jo taiteen institutionalisoitumista ja eriytymistä, ja samaan aikaan tekee vasta taiteen institutionalisoitumisen näkyväksi. Avantgarden vaatimus taiteen tulemisesta jälleen käytännölliseksi ei tarkoita että taiteen sisältöjen pitäisi olla sosiaalisesti merkittäviä. Pikemminkin vaatimus kohdistaa huomionsa siihen, miten taide toimii yhteiskunnassa. Avantgarden tavoitteena oli kumota taide toteuttamalla se (aufheben;sublate).
Bürgerin mukaan avantgarden lähtökohtana on estetismiin sisältyvä taiteen erottaminen käytännönelämän välinerationaalisuudesta. Taiteen ja elämän yhdistäminen ei tarkoita sitä, että taide yhdistettäisiin muun elämän hyötyajatteluun vaan että taiteen pyyteetön, esteettinen rationalismi laajennettaisiin elämän käytäntöihin (situationismi). Taiteellinen vallankumous.
EI-ORGAANINEN TAIDETEOS
Vaikka avantgarde ei onnistu poliittisissa pyrkimyksissään, sen vaikutus taidemaailmaan on ollut vallankumouksellinen. Avantgarde liikkeet kumosivat traditionaalisen käsityksen taideteoksesta ja korvasivat sen uudella. Näin ollen pyrkimys tuhota taide instituutiona toteutuu paradoksaalisesti itse teoksessa.
Muutama sananen ei-organisesta taideteostyypistä
Bürger hylkää ideologisina käsitykset, joiden mukaan olemuksellista avantgarden teoksille olisi joko uutuus tai satunnaisuus.(Markkinatalouden logiikka = uutuuden logiikkaa, toisaalta surrealistien objektiivinen sattuma taas ulottaa välinerationaalisuuden sattumankin piiriin).
Sen sijaan hän ottaa lähtökohdakseen Walter Benjaminin allegorian käsitteen (s. 69, engl. editio). Benjamin tarkastelee käsitettä barokin allegorian yhteydessä, mutta Bürger lukee ko. käsitettä teoriana avantgardesta. Montaasi, joka on Bürgerin mukaan avantgarden perusperiaate, on Bürgerin mukaan allegorian laajennus.
Benjamin käsitys allegoriasta
1) Allegoria on olennaisesti fragmentti, ja siten orgaanisen symbolin vastakohta. Allegorian kirjoittaja eristää elämän yhteyksistä ja funktioista jonkin elementin.
2) Fragmentille annetaan (keinotekoinen) merkitys
3) Allegoria ilmaisee melankoliaa. Benjaminin mukaan vastaanottaja kohtaa allegoriassa historian kuolinnaamion.
Bürgerin mukaan edellä mainituista kohdista 1 ja 2 sopivat myös avantgardeen, joka kohtelee materiaaliaan kuolleena/pelkkänä materiaalina eikä pyri luomaan teoksesta orgaanista (hierarkkista) kokonaisuutta.
Hahmotellessaan orgaanisen ja ei-orgaanisen teoksen välistä eroa Bürger viittaa myös Georg Lukacsin erotteluun, jonka mukaan orgaaninen teos esiintyy luonnollisena/luonnon teoksena, kun taas ei-orgaaninen korostaa omaa tehtyyttään, artefaktiluonnettaan. Toinen orgaanista ja ei-orgaanista teosta erotteleva piirre on se, että orgaaninen teos pyrkii kokonaisuuteen, jossa osa alistetaan kokonaisuudelle. Ei-orgaanisessa teoksessa taas teoksen osat ovat autonomisia, tasavertaisia.
Kysymyksiä keskustelun pohjaksi
1. Missä määrin avantgarden pyrkimykset voidaan palauttaa taideinstituution kritiikkiin? Mitä muita pyrkimyksiä esimerkiksi uusavantgardistisilla liikkeillä on/voisi olla?
2. Onko taideinstituution autonomisuus ja irrallisuus ”käytännön elämästä” hyvä vai huono asia?
3. Jos allekirjoitamme kuvitteellisten avantgarde-liikkeiden pyrkimyksen palauttaa taide takaisin elämän yhteyteen, millaisia keinoja taiteen autonomian purkamiseksi voisi olla?
4. Orgaaninen vs. ei-orgaaninen teos? Onko olemassa eettisiä tai poliittisia perusteita jommankumman puolesta?
LÄHTEET
Bürger, Peter: Theory of the Avant-Garde, Theory and History of Literature, Vol. 4, University of Minnesota, 1984.Hautamäki, Irmeli: ”Avantgarden suhde taiteen instituutioihin ja politiikkaan”, teoksessa Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus, Gaudeamus 2007.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Oheiskirjallisuutta
MUODON POLIITTISUUS
- Andre Breton and Leon Trotsky: Manifesto: Towards a Free Revolutionary Art
- Internationale Situationniste: Situationist Manifesto
- Pierre Macherey: Theory Of Literary Production
- Fredric Jameson: The Political Unconscious ja Marxism & Form
- Guy Debord: The Society of the Spectacle
- Michel Foucault: Tiedon arkeologia
- Antony Easthope: Poetry as Discourse
- Charles Bernstein (toim.): The Politics of Poetic Form
- Nicole Brossard: "Poetic Politics" teoksessa Bernstein (toim.) The Politics of Poetic Form
- Jerome J. McGann: Social Values and Poetic Acts ja Romantic Ideology
- Mark Wallace: "Towards a Free Multiplicity of Form" (suom. "Kohti muodon vapaata moninaisuutta" ja "On The Lyric As Experimental Possibility"
- David Antin: "Some Questions about Modernism"
- Bob Perelman: "The Marginalization of Poetry"
- Michel de Certeau: The Practice of Everyday Life
- Giorgio Agamben: Stanzas ja The End of Poetry
- Jack Spicer: "Poetry and Politics"
- Raoul Vaneigem: "Creativity, Spontaneity, and Poetry" teoksesta The Revolution of Everyday Life
- Julia Kristeva: Revolution In Poetic Language
- Peter Stallybrass, Allon White: The Politics and Poetics of Transgression
- Roland Barthes: Mytologioita ja Tekijän kuolema, tekstin syntymä
KANSALLINEN IDENTITEETTI
- Päivi Rantanen: Suolatut säkeet
- Stuart Hall: Identiteetti
- Benedict Anderson: Kuvitellut yhteisöt
- Giorgio Agamben: Tuleva yhteisö
- Henry Louis Gates Jr. (toim.): "Race," Writing, and Difference
- Edward Said: Culture and Imperialism ja Orientalism
- Homi K. Bhabha: The Location of Culture
- Franz Fanon: The Wretched of the Earth
- Ralph Ellison: Näkymätön mies
- Donna Haraway: A Cyborg Manifesto
- Judith Butler: Hankala sukupuoli
- Monique Wittig: The Straight Mind
- Eve Kosofsky Sedgwick: Epistemology of the Closet
- Tzvetan Todorov: On Human Diversity
SUODATTAJAKYSYMYS - RUNOUS JA INSTITUUTIOT
- Theodor Adorno and Max Horkheimer: The Culture Industry
- Leo Lowenthal: On Sociology of Literature
- Walter Benjamin: The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction
- Pierre Bourdieu: The Field of Cultural Production ja The Rules of Art ja Distinction
- John Guillory: Cultural Capital
- Rachel Malik:"Horizonts of the publishable: publishing in/as literary studies"
- Peter Burger: Theory of the Avant-Garde
- Jürgen Habermas: Julkisuuden rakennemuutos
- Martha Woodmansee: The Author, Art, and the Market ja The Construction of Authorship
- Michel Foucault: "What is an Author?"
- Justin Lewis: Art, Culture and Enterprise
YMPÄRISTÖKYSYMYS - RUNOUS, EKOLOGIA ja LUONNONTIETEET
- Felix Guattari: Kolme ekologiaa
- Michel Serres: Luontosopimus
- Ari Lehtinen: Maantiede, tila, luontopolitiikka
- Yrjö Haila ja Pekka Jokinen (toim.): Ympäristöpolitiikka.
- Yrjö Haila ja Ville Lähde: Luonnon politiikka
- Raymond Williams: The Country and the City
- Cheryll Glotfelty and Harold Fromm (toim.): The Ecocriticism Reader
- Bruno Latour: Politics of Nature
- Bruno Latour: Emme ole koskaan olleet moderneja
PREKAARIKYSYMYS - RUNOUS JA POLIITTINEN EKONOMIA
- Michael Hart & Antonio Negri: Imperiumi
- Christian Marazzi: Pääoma ja kieli
- Akseli Virtanen: Mielivalta
- Paul Virno: Väen kielioppi
- Jussi Vähämäki: Kuinka liikkuva mieli vallataan?
- Jussi Vähämäki: Kulttuurin tuotteistaminen ja haltuunotto
- Jussi Vähämäki: Vanhan työn paheista uuden hyveiksi
- Jussi Vähämäki, Jakke Holvas: Pamfletti uudesta työstä
- Eskelinen, Rönkkö, Bruun: Jälkikapitalistinen manifesti
POLIITTISEN SITOUMUKSEN KYSYMYS
- Kuusela Hanna (toim.): Puolueiden kriisi: puolueet ja uusliberalismi: mitä on tehtävä?
- Tommi Ushanov: Mikä vasemmistoa vaivaa?
- Katja Boxberg: Lumedemokratia
- Rosanvallon, Pierre: Vastademokratia
- Mitä on tehtävä? Nuorison kapinan teoriaa ja käytäntöä
- Michel Onfray: Kapinallisen politiikka. Tutkielma vastarinnasta ja taipumattomuudesta.
- Pierre Bourdieu: Vastatulet: Ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun.
- Edward Said: Ajattelevan ihmisen vastuu
- Alvin Gouldner: The Future of Intellectuals and the Rise of the New Class
- Slavoj Zizek: "Ideologian haamu" ja "Voiko Lenin kertoa meille tänään jotain vapaudesta?"
- Alain Badiou: "Yksi jakautuu kahdeksi"
- Rauli Mickelsson: Suomen puolueet
VERKKOLÄHTEITÄ
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)