torstai 28. toukokuuta 2009

Runeberg ja suomalaisuus

6.6. aiheena siis kansallisuus. Muutama ajatelma aiheen liepeiltä, Runebergistä ja suomalaisuudesta:

http://tinyurl.com/olsadk

http://tinyurl.com/od6u83

http://tinyurl.com/rxwxqv

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Alustus Peter Bürgerin kirjasta Theory of Avantgarde

1) Bürgerin teesi lyhyesti ja yksinkertaistetusti

Porvarillisessa yhteiskunnassa (porvariston tullessa hallitsevaksi luokaksi, markkinatalous) taide eroaa sosiaalisesta elämästä ja kehittyy omaksi autonomiseksi instituutiokseen. Tämän kehityksen päätepisteitä ovat Bürgerin mukaan estetismi ja l’art pour l’art-liike. Kuten eilisessä keskustelussa Teemu Manninen totesi, ongelmallista taiteen eriytymisessä on se, että vaikka taiteen sisällä voitaisiin paljastaa tai sanoa mitä tahansa, sanottu tai paljastettu tulee samalla mitätöidyksi ”pelkkänä taiteena”. Tällöin taiteen esittämä kritiikki ja sen tekemät havainnot jäävät voimattomiksi.
Bürger tulkitsee historiallisen avantgarden (dadaismi, surrealismi, jne.) taiteen itsekritiikiksi ja samaan aikaan vallankumoukselliseksi poliittiseksi pyrkimykseksi yhdistää taide uudelleen sosiaaliseen elämään tai toisin sanoen muuntaa taiteen käytännöt uudenlaiseksi radikaaliksi toiminnaksi. (siis ei realistisen taiteen tavoin kuvata elämää totuudenmukaisesti vaan organisoida taiteen avulla uudelleen todellisen elämän käytännöt) Bürgerin mukaan avantgarde-taide epäonnistuu tässä yrityksessään tullessaan osaksi taideinstituutiota sen sijaan että toimisi tuon instituution purkajana.
Tästä huolimatta avantgardetaide kykenee luomaan uudenlaisen ei-orgaanisen käsityksen taideteoksesta, joka tekee mahdolliseksi uudenlaisen osallistuvan taiteen. Aiemmassa orgaanisessa taiteessa jokainen taideteoksen osa on alisteinen kokonaisuuden rakenteelle. Avantgardeteoksissa kaikki taideteoksen osat ovat periaatteessa itsenäisiä, mikä mahdollistaa myös poliittisten sisältöjen välittämisen vastaanottajille ilman että ne rikkoisivat teoksen orgaanista kokonaisuutta tai joutuisivat alistetuiksi kokonaisuudelle.

2) Muutamia keskeisiä käsitteitä

TAIDE INSTITUUTIO
Irmeli Hautamäen (2007) mukaan Bürger käyttää taideinstituutiota kaksoismerkityksessä. Toisaalta taideinstituutiolla viitataan taiteen organisaatioon, sen tuotannon ehtoihin, tekniikoihin ja taiteen levittämiseen. Toisaalta Bürger viittaa sillä myös vallitsevaan taidekäsitykseen.

AUTONOMIA
Bürger kritisoi kahta tapaa ymmärtää autonomisuuden ”kategoria”: ”taide taiteen vuoksi”- liikkeeseen sisältyvää ajatusta taiteen objektiivisesta autonomisuudesta sekä positivistisen sosiologian ajatusta, että autonomiassa olisi kyse ainoastaan taiteen tekijän subjektiivisesta ideasta ts. ettei taiteen autonomia vastaa mitään todellista. Kumpikaan näistä käsityksistä ei tavoita autonomian käsitteen todellista kompleksisuutta.
Bürgerin mukaan autonomisuus viittaa toisaalta taiteen reaaliseen eriytymiseen ihmiselämän praksiksesta omaksi erityiseksi inhimillisen toiminnan alueekseen. Samaan aikaan käsite kuitenkin estää tunnustamasta tämän kehityskulun sosiaalista määriytymistä. ”Samoin kuin julkisuus taiteen autonomisuus on porvarillisen yhteiskunnan kategoria, joka sekä paljastaa että hämärtää todellisen historiallisen kehityskulun”. Eli toisin sanoen kun koko muu elämä on hyödyn ja välinerationaalisuuden läpitunkemaa, taide näyttäytyy ainoana hyödyttömyyden ja pyyteettömyyden sfäärinä.
Olennaista kuitenkin on, että autonomisuus-kehitykseen yhdistyvä kehitys kohti muodon ja sisällön eriytymistä ja formalismia. Taideteokset menettävät sosiaalisen funktionsa tai toisaalta yksittäiset teokset menettävät poliittisen sisältönsä.

AVANTGARDE TAITEEN ITSEKRITIIKKINÄ JA YRITYKSENÄ PALAUTTAA TAITEEN JA ELÄMÄN YKSEYS

Tämä itsekritiikki edellyttää jo taiteen institutionalisoitumista ja eriytymistä, ja samaan aikaan tekee vasta taiteen institutionalisoitumisen näkyväksi. Avantgarden vaatimus taiteen tulemisesta jälleen käytännölliseksi ei tarkoita että taiteen sisältöjen pitäisi olla sosiaalisesti merkittäviä. Pikemminkin vaatimus kohdistaa huomionsa siihen, miten taide toimii yhteiskunnassa. Avantgarden tavoitteena oli kumota taide toteuttamalla se (aufheben;sublate).
Bürgerin mukaan avantgarden lähtökohtana on estetismiin sisältyvä taiteen erottaminen käytännönelämän välinerationaalisuudesta. Taiteen ja elämän yhdistäminen ei tarkoita sitä, että taide yhdistettäisiin muun elämän hyötyajatteluun vaan että taiteen pyyteetön, esteettinen rationalismi laajennettaisiin elämän käytäntöihin (situationismi). Taiteellinen vallankumous.

EI-ORGAANINEN TAIDETEOS

Vaikka avantgarde ei onnistu poliittisissa pyrkimyksissään, sen vaikutus taidemaailmaan on ollut vallankumouksellinen. Avantgarde liikkeet kumosivat traditionaalisen käsityksen taideteoksesta ja korvasivat sen uudella. Näin ollen pyrkimys tuhota taide instituutiona toteutuu paradoksaalisesti itse teoksessa.
Muutama sananen ei-organisesta taideteostyypistä
Bürger hylkää ideologisina käsitykset, joiden mukaan olemuksellista avantgarden teoksille olisi joko uutuus tai satunnaisuus.(Markkinatalouden logiikka = uutuuden logiikkaa, toisaalta surrealistien objektiivinen sattuma taas ulottaa välinerationaalisuuden sattumankin piiriin).
Sen sijaan hän ottaa lähtökohdakseen Walter Benjaminin allegorian käsitteen (s. 69, engl. editio). Benjamin tarkastelee käsitettä barokin allegorian yhteydessä, mutta Bürger lukee ko. käsitettä teoriana avantgardesta. Montaasi, joka on Bürgerin mukaan avantgarden perusperiaate, on Bürgerin mukaan allegorian laajennus.
Benjamin käsitys allegoriasta
1) Allegoria on olennaisesti fragmentti, ja siten orgaanisen symbolin vastakohta. Allegorian kirjoittaja eristää elämän yhteyksistä ja funktioista jonkin elementin.
2) Fragmentille annetaan (keinotekoinen) merkitys
3) Allegoria ilmaisee melankoliaa. Benjaminin mukaan vastaanottaja kohtaa allegoriassa historian kuolinnaamion.

Bürgerin mukaan edellä mainituista kohdista 1 ja 2 sopivat myös avantgardeen, joka kohtelee materiaaliaan kuolleena/pelkkänä materiaalina eikä pyri luomaan teoksesta orgaanista (hierarkkista) kokonaisuutta.
Hahmotellessaan orgaanisen ja ei-orgaanisen teoksen välistä eroa Bürger viittaa myös Georg Lukacsin erotteluun, jonka mukaan orgaaninen teos esiintyy luonnollisena/luonnon teoksena, kun taas ei-orgaaninen korostaa omaa tehtyyttään, artefaktiluonnettaan. Toinen orgaanista ja ei-orgaanista teosta erotteleva piirre on se, että orgaaninen teos pyrkii kokonaisuuteen, jossa osa alistetaan kokonaisuudelle. Ei-orgaanisessa teoksessa taas teoksen osat ovat autonomisia, tasavertaisia.

Kysymyksiä keskustelun pohjaksi

1. Missä määrin avantgarden pyrkimykset voidaan palauttaa taideinstituution kritiikkiin? Mitä muita pyrkimyksiä esimerkiksi uusavantgardistisilla liikkeillä on/voisi olla?
2. Onko taideinstituution autonomisuus ja irrallisuus ”käytännön elämästä” hyvä vai huono asia?
3. Jos allekirjoitamme kuvitteellisten avantgarde-liikkeiden pyrkimyksen palauttaa taide takaisin elämän yhteyteen, millaisia keinoja taiteen autonomian purkamiseksi voisi olla?
4. Orgaaninen vs. ei-orgaaninen teos? Onko olemassa eettisiä tai poliittisia perusteita jommankumman puolesta?

LÄHTEET
Bürger, Peter: Theory of the Avant-Garde, Theory and History of Literature, Vol. 4, University of Minnesota, 1984.Hautamäki, Irmeli: ”Avantgarden suhde taiteen instituutioihin ja politiikkaan”, teoksessa Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus, Gaudeamus 2007.